Kavereitten kanssa baarissa Barcelonassa
Yöelämä

Vapaapäivä

Eilinen oli juuri sellainen päivä, että haluisi tehdä jotain kivaa ihan vain siksi, että oli perjantai, mutta ettei jaksanut tehdä mitään sen kummasempaa, koska oli perjantai… siis vapaapäivien villitys ja viikonloppulaiskuus samassa paketissa. Mentiin kuitenkin Hannan ja Jordin (alkuillasta myös Nachon) kanssa parille mukavalle lasilliselle Sant Cugatissa.

Barcelona, Sant Cugat, baari, olut, kalja, juomat, suomalainen, punaiset lakatut kynnet

Olin lakannu kynnetkin oikein jo joulusiksi ihan siltä varalta, että pikkujouluja vietettäis!

baari, Barcelona, Sant Cugat, suomalainen, juomat, kalja, drinkit, kaverit

Höpöteltiin koko ilta taas yhdessä, ja jotenkin ne aiheet aina viettää kulttuurieroihin ja muihin huomioihin. Käytiin läpi mm. Suomen hullut talviaktiviteetit, kielelle ominainen monotonisuus ja sanojen painotus sekä espanjalaisten keskustellessa viuhtovat kädet ja yleisesti käytössä olevat kehonkielelliset ilmaisutavat. Toisessa baarissa soi myös musiikki sen verran äänekkäästi, että innostuttiin hyräilemään niiden tahdissa. Tässä illan kipalelista, jota vielä kotimatkallakin lauleskeltiin:


Ja yks biisi, jota ne ei tosiaan (ai miks ei?) soittanu, mut koitettiin saada päähän siinä kävellessä, mutta ei sitten tullu muut kuin mikäboogiet mieleen(!)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.