Arki,  Yöelämä

Viimeinen ateria päättyy Enfants-klubille

Koska kuvat kertoo todellakin enemmän kuin sata tarinaa, laitan nämä näin putkeen tähän alkuun. Toissa viikonloppuna vietimme siis Jordin ns. viimeistä ateriaa ystävien kanssa. Kyseessähän on muutto takaisin kotikaupunkiin, jonka tähden sitten halusimme viettää iltaa vielä kerran yhdessä nykyisen katon alla. Ja mikäpä parempi hetki pienille pirskeille kuin silloin, kun kämppiksetkin on poissa!

Miusta on aina ollut tosi jännää, miten täällä pojatkin innostuu kokkailemaan yhdessä, kokoontumaan aterialle tai pitämään tällaisiä nyyttikestityylisiä illanistujaisia. Jotenkin tuo ajatus ei ensimmäisenä assosioidu näihin, tai ylipäätään kehenkään, poikiin. Kuitenkin pizzan, pernaunalastujen, espanjalaisen munakkaan, vihannespiiraan, riisin tai muiden naposteltavien tuominen ei aiheuttanut sen suurempaa hämmennystä kellekään, ja saimme pöydän notkumaan ruoalla.

Vaikka koko viikon olinkin tyttökavereitani infonut illastamisesta, ja saanutkin jo mukavan pikkuporukan kasaan, kuten hyvin usein, suunnitelmat muuttuvat viime hetkillä, ja jouduin pienimuotoiseen paniikiin, sillä hetken vaikutti siltä, että viettäisin taas yhden illan poikien kesken. Meidän porukka on ihan mahtavia tyyppejä täynnä, ja voin valehtelematta sanoa, että heidän seurassa on aina mukava meno, mutta välillä siinä poikien maailmassa kaipaa hieman tyttöseuraakin. Jonkun jonka kanssa mennä vessaan hiuksia laittamaan, supisemaan joutavia tai kikattamaan omituisia.

Onneksi illanpelastaja Emelie monen mutkan kautta pääsikin seuraamme, vaikka viestissään pelkäsi, että ei enää ehtisi. Olimmehan ilmoittaneet alkamisajankohdaksi kello kahdeksan, mutta espanjalaiseen venyvään ja joustavaan aikatauluun nojaten, koko homma päästiin alkamaan noin kymmenen tienoilla. Joten yksi hassu tunti sinne tai tänne ei haitannut ketään, ja sain kuin sainkin Emelien juuri sopivaan aikaan seurakseni.

Herkuttelun ja alkuvarovaisuuden jälkeen uskaltauduimme höpisemään kaikki yhdessä, pelaamaan korteilla ja rämpyttelemään kieletöntä kitaraa. Huomasin, että espanjan kieli on ottanut valtaistuimen pääkopassani eikä ruotsin kieli tahtonut taipua sitten millään. Emelie koitti kaikki salaisuutensa tulkata nimittäin äidinkielellään ruotsilla, mutta yhteys takkuilio hieman.

Yömyöhään otettiin jalat alle (ja metrokin) ja suunnattiin El Ravalin syövereihin Les Enfants-klubille. Pidin paikasta kovasti, sillä se oli tilava suurelle ihmismäärälle, mutta jaettu osiin, niin ettei keskellä ollut vain yhtä isoa ahdistavaa tanssilattiaa, jossa jää joukon jalkoihin. Kaksi huonetta eri musiikkeineen (hittimusiikkia ja rokimpaa, toisessa enemmän alternativea, hassuttelukappaleita ja rennompaa) ja kymmenen euron sisäänpääsyllä sai myös ensimmäisen juoman ilmaiseksi. Tanssijalat heiluivat niin tytöillä kuin pojillakin, ja viimeiset tunnit olivat ihan yhtä hauskoja kuin edellisetkin. Pienessä pirteässä vesisateessa jouduttiin valitettavasti kotia kohti tallustelemaan, mutta mitäpä tuo haittaa, kun on hyvää seuraa ja mahtava tanssi-ilta takana!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.