Arki

Turisti elokuvateatterissa

Väitän olevani elokuvarakas, mutta jostain kumman syystä harmittavan ja huvittavan usein nukahdan kesken filmin. Aina ei ole edes kyse pätkän kiinnostavuudesta, vaan lähinnä mukavasta makuuasennosta ja myöhäisestä ajankohdasta. Uskalsimme kuitenkin eilen ekstempore kokeilla elokuvateatterin mukavia penkkejä ja hämärää tunnelmaa: ja sehän auttoi! Ensinnäkin, en nukahtanut (enkä edes meinannut) ja kaiken lisäksi pystyin seuraamaan koko leffan mielenkiinnolla alusta loppuun.

Trailereiden perusteella valikoimme The Tourist- elokuvaa esittävän teatterisalin. Näytöksiä pyöritetään etenkin viikonloppuisin kumman myöhään, nimittäin meidän versio alkoi puoli yhdeltätoista illalla, ja vielä lopputekstien jälkeen, puolen yhden paikkeilla, oli vuorossa yksi näytös. Lippu pulitti saman suuruisia summia kuin Suomessakin, 7,50 e, mutta kyllä tuli todettua, että suuri kangas ja hyvä äänentoisto takaa elämyksen.

The Tourist on amerikkalainen uudelleen filmaus alunperin ranskalaisesta elokuvasta. Itselläni ei ollut alkuperäistä versiota taustalla kummitelemassa, joten pidin elokuvasta kovin tällaisena hollywood-versionakin. Juonellisesti ihan oiva, mutta ei kuitenkaan suuremmoinen elokuva sai pontta hyvin rustatusta ja sarkastisesta käsikirjoituksesta. Olin totaalisen yllättynyt, miten pystyin seuraamaan koko elokuvan espanjaksi dubattuna. Toki en joka sanaa, tai kaikkia keskusteluja täydellisesti ymmärtänyt, mutta idean päästä sain aina jotain kautta kiinni. Pysyin myös mukana, vaikka jotkut henkilöt puhuivat espanjaa ranskalaisella aksentilla. Venäläinen aksentti toi kuitenkin hieman haastetta peliin. Ja ainakin samoissa kohdissa nauroin kuin koko muukin sali, joten ei se ymmärtäminen varmaan kovin pieleen voinut mennä.

elokuva, leffa, elokuvateatteri, Barcelona, dubattu, kokemus, leffateatteri, alkuperäisversio, Tourist

Juonta ja ymmärtämistä suurempaa iloa sain kuitenkin taidokkaasta kuvauksesta, ja etenkin uskomattomasta värimaailmasta. Heti ensimmäisessä kahvila-kohtauksessa olin suoraan vanhoissa elokuvissa ja Pariisin kaduilla haaleiden ja lämpimien sävyjen syleillessä katsojaa. Venetsiassa yön pimeinä tunteina Angelinan ja Johnnyn ajellessa moottoriveneellä, kohtaus hohtaa kylmää tumman sinistä joka vaihtuu pian aamun siniseen.

Jos tykkää kauniista, vanhojen amerikkalais- ja ranskalaisfilmien naisista glamouria tihkuvissa koruissa ja unelmamekoissa, tämän katsomalla sitä saa kerrakseen. En ole koskaan kovin tykännyt Angelina Joliesta, mutta tässä hän oli kyllä hehkeimmillään. Naisen asenne on juuri kohdallaan: hiukan yliampuvan suloisen viettelevä, mutta täydellinen tähän kohtaan. Hyvässä suhteessa toimintaa ja hempeyttä, mutta koko ajan pilkkeellä silmäkulmassa niin, että loppumaku jäi miellyttäväksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.