Juhlapäivät,  Pääsiäinen

Caramelles – Katalonialaisia pääsiäissoundeja

Kävimme pääsiäisenä katsomassa, kuinka tontut laulavat kuorossa! No ei nyt ihan, mutta hiippalakkiset miehet kumminkin näitä kappaleita veisasivat. Les caramelles ovat katalonialaisia kansanlauluja, joita esitetään pääsiäisen aikaan kaduilla. Näiden perinteikkäiden kuorolaulujen teemat ovat olleet alunperin kristillisissä. Lauluissa iloitaan muun muassa Jeesuksen ylösnousemiseta, mutta nykyisin myös maallisemmat ja paikallisemmat laulunaiheet ovat kappalekavalkadissa mukana. Sant Cugatissa kuoropoppoo kierteli kaduilla esiintyen eri aukioilla.

Ennen vanhaan joukon mukana on kulkenut myös keppi, jonka päässä roikkuneeseen koriin kotiensa ikkunoilla ja parvekkeilla lauluja kuunnelleet ihmiset ovat antaneet lauluniekoille lahjaksi rukousnauhoja, butifarraa (katalonialaista makkaraa) tai esimerkiksi munia. Rasvaiset ruuat symboloivat paastoajan päättymistä, ja munat elämää ja uutta alkua. Nytkin keppi kulki mukana, mutta makkaran- tai munanjakoa en havainnut. Paikalle oli raahattu myös basso ja harmonikka (sain muuten vasta selville, että tässä pilee vaaranpaikka: muilla kielillä harmonica, armónica, harmònica tarkoittaa huuliharppua). Mieskuoro otti esiintymisen rennolla asenteella, sillä paikalliseen tapaan show alkoi puolisen tuntia aikataulua myöhemmin: laulajat matelivat paikalle kuin yhteisiin kuoroharkkoihin mennessään, aloittelivat tapahtuman kuulumisten vaihtamisella ja rennolla alkuharhailulla, eikä ollut niin vakavaa, jos joku vastasi kesken biisin soimaan pirahtaneeseen kännykkäänsä tai toisen hihnassa pitämä koira vähän viiletteli ympäriinsä. Ei tällaisia juttuja kannata ottaa niin vakavasti!

0 Comments

  • Jenni

    Hola Maija,
    mukavaa,että tänne virtaa taas uutta porukkaa, tervetuloa vaan! 🙂 Mikä sattuma, että satut juuri Cugatissa olemaan, sillä itse tulee käytyä ja oltua Cugatissa lähes joka viikonloppu–joten eiköhän me tutustumispiiri voida järjestää aika helposti! Barcelona on täynnä näkemisenarvoisia paikkoja, ja siellä on ihan erilainen sykkivätunnelma, joten siellä tykkään viettää myös aikaa–mutta toisaalta myös aina on ihana palata kotiin vähän hiljaisemmille seuduille, sillä välillä Barnan meno on jopa liian ihmistäyteistä. Voin vaan niin hyvin kuvitella tuon alkuhuuman, mutta myös kertoa, että itse yhä edelleen olen vieläkin "vastarakastunut" Barcelonaan!:) Jos siulla on Facebookia, niin siellä on ainakin "Au pair Barcelona 2010" ryhmä, joka toki on vähän vanhalla nimellä kulkeva, mutta sieltä löytää vielä joitakin meitä: ja mie taidan olla sen ryhmän ainoa Jenni;)

  • Maija

    Hola! Oli hieno löytää tämä blogi koska olen itsekin au pairina Espanjassa. Tulin vasta viikko sitten ja asun juuri Sant Cugatissa. Barcelonassa on tullut pari kertaa käytyä, mutta olisi kiva saada seuraa ja hieman opastusta näin aloittelijalle. Kaikki on vielä niin uutta ja jännittävää! Olisi kiva nähdä ja tutustua. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.