Juhannus / Sant Joan,  Juhlapäivät

Sant Joan – Juhannus 2011

Vaikka juhannus tuntuukin perinteikkäältä supisuomalaiselta kesän juhlalta, sitä juhlitaan aika monessakin maassa, tosin hieman toisistaan poikkeavin menoin. Minulle kuitenkin oli yllätys, ettei juhannuskokko pala vain yksinoikeutetusti pohjoisen yöttömässä yössä, vaan Barcelonan rannat täyttyvät samaisena yönä pikkukokoista, ja ihmiset juhlistavat keskikesää (joka on oikeastaan täällä vasta aluillaan) syöden ja juoden hyvin. Juhannustaioista ei sentään näillä main oltu kuultu, sillä alastomana kirmaukset ja kukkien keruut tyynyn alle saivat aikaan hilpeyttä paikallisissa kertoessani Suomen kesän lumosta. Paikallisilla on myös kaiketi mennyt vähän uusivuosi ja juhannus sekaisin, sillä juuri tänä kesäkuun juhlana ammutaan raketteja ja paukutellaan joka kulmalla.

Oma juhannukseni jäi aika vaatimattomaksi, vaikka hurjan hauskaa olikin: emme koskaan päätyneet pikniköimään ja väsäämään kukkaseppeleitä päähämme (koska suomalaisille kavereille tulikin muita suunnitelmia), emmekä loppujen lopuksi saaneet aikaiseksi lähteä sinne rannallekaan (vaikka olisin halunut mielenkiinnosta nähdä sen menon ja meiningin, vaikka poikien mukaan se olisikin ollut aika hullua).

Aterioimme kiitettävästi illallisen, johon toimme oman panoksemme kokkaamalla grillivartaita (lihapullia ja nakkeja) sekä uusia perunoita yrttivoissa. Tämän jälkeen siemailimme loppuyön kavereitten kanssa parvekkeella kuunnellen biisejä, jutellen niitä näitä, viettäen niin mukavaa aikaa, että eihän siitä vähällä mihinkään lähdetty–ennen kuin kello löi neljä yöllä, ja pojat päätti, että olisi päästävä diskoteekin tunnelmiin!

Vaikka valitsimmekin lähimmän mestan Sant Cugatista, surullisen kuuluisaan paikalliseen tapaan pojat olivat matkaamassa sinne autolla. Minä, ehkä selvänä joo, mutta ennemminkin suomalaisen kuuliaisena ja vastuuntuntoisena pistin kapuloita rattaisiin: minua ainakaan ei tanssilattioille vietäisi nelipyöräkyydillä, sillä kukaan herroista ei selkeästikään ollut ajokunnossa. Tiedättehän, että aika moni (ainakin minun tuntemistani) on sitä mieltä, ettei oikeasti parin kaljan jälkeen voi lähteä ratin taakse, ja on aika normaalia, että ennen baari-iltaa mietitään, kuka on kuskina tai kenen kanssa otetaan taksi. Täällä juttu menee harmittavan usein niin, että se, joka on porukasta selvin (ei siis selvä), saa ajajan roolin. Jopa minulle, ajokortittomalle, meinasi langeta tuo rallikuskin rooli, sillä hatarien askelten lisääntyessä myös hatarien ajatusten määrä nousee: poikien logiikan mukaan minun ajotaidottomuus oli kuitenkin sen hetkisistä ajotaidon tasoista parhaimmistoa. En pidä tästä ajatuksesta sitten yhtään, sillä tärkeintä tuntuu välillä olevan se, että keksii reitin, jonka varrella ei todennäköisesti ole poliiseja puhalluttamassa, tai että auto pysyy sen verran hallinnassa, ettei tästä synnistä jäisi vain kiinni. Minulle on kuitenkin kamala ajatus, että yksikin hauska ilta hyvien, tärkeiden ystävien kanssa päättyisi karmivalla tavalla. En antaisi sitä koskaan itselleni anteeksi, enkä voisi ehkä enää ikinä nauttia sellaisista illoista.

Periaatteeni pisti käytännössä pojatkin siis kävelemään tuon höperön vartin matkan, joka taittui kuitenkin verkkaasti heidän mielentilansa rennosta askeleesta ja pysähtymisen ilosta johtuen. Onneksemme ehdimme kuin ehdimmekin tanssin humuun vielä puolituntiseksi ennen klubin sulkeutumista, ja löysimmepä pari muutakin tuttua tanssikavereiksemme.

Kotimatka aamun sarastaessa (auringonnousun näkeminen on kuulemma se juttu juhannusyössä!) oli lähes yhtä mielenkiintoinen kuin menomatkakin, sillä emmehän voineet vastustaa kiusausta näin kivan leikkipaikan osuessa sopivasti kohdalle. Voi “karusellin” ankkaraukkoja!

0 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.