Opiskelu

Sattuipa kerran yliopistolla


Erilaisessa maassa, erilaisessa ympäristössä harvase päivä kohtaa mitä omituisimpia ja mitä hassumpia asioita, joista paitsi oppii miten asiat tehdään muualla, myös sen, ettei aina se oma tai niin oikealta tuntuva tapa vältämättä olekaan se parempi. Samalla, kun oppii jotain muista, oppii myös itsestään. Tässä muutamia seikkoja yliopistomaailmasta:

– Yliopistollani ei ole missään kelloja. Jos olet unohtanut omasi (lue: kännykkäsi) kotiin, on lähes mahdotonta tietää, missä mennään, ja milloin on se kellonlyönti, kun tunti alkaa.

– Yliopiston kahvilasta voi ostaa kaljaa. On myös ihan okei kävellä Estrella-tölkki (paikallinen olutmerkki) kädessä koulun käytävillä.

– Suurimmalla osalla opettajista ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä sellaisista opettajille suotuisista piirteistä kuten ajantajusta tai pitkäjänteisestä suunnittelusta. Heidän korkeatasoinen ammattitaitonsa ja innokkuutensa työtään kohtaan  (ja ihan tosissani puhuen, tällä kertaa ei sarkasmiaa) korvaa kuitenkin tämän.

– Tunnit eivät koskaan ala ajallaan–paitsi tietenkin silloin, kun olen itse myöhässä.

– Koska toisinaan töiden sekä muiden asioiden ohjeistus on hieman epäselvää, sosiologian ryhmämme Facebook-sivulla käy kova kuhina etenkin ennen kokeita ja töiden deadline-päiviä.

– Suomella ja suomalaisilla on täällä mielettömän hyvä maine. Etenkin omalla alallani ihmiset tietävät paljon pohjoismaalaisten yhteiskuntien toiminnasta ja opetuksen huippulaadusta. Toisaalta olemme myös oppineet tunneilla, että välttämättä suurin ero ei kansainvälisissä koulutusvertailuissa tule Suomen mahtavasta opetuksenlaadusta, vaan ennemminkin perheiden ja lähtökohtien yhtenäisyydestä ja kulttuurellisesta sekä sosiaalisesta pääomasta, eli rikkauksista, joita perheet ja ympäröivä yhteiskunta tarjoaa koulun ulkopuolella tai jo ennen kouluun menoa.

– Opettajat ovat ottaneet vaihto-opiskelijat vastaan erittäin hyvin. Eräällä kurssilla emme olleet vielä ehtineet tehdä paljoakaan, yhden pienen testin ja esitelleet tutkimusaiheemme, kun opettaja kysäisi minulta ja toiselta, ruotsalaiselta vaihtarilta: “Oletteko te kaikki siellä pohjoisessa noin hyviä opiskelijoita?” Kysymys tuli niin puun takaa, että olimme hetken hämillämme, ja mietimme, mitä tähän kuuluisi vastata; emmehän olleet tehneet vielä kovinkaan paljoa tuohon mennessä. Miten huonoja paikallisten tuli siis olla, jotta hän voisi jo tuossa vaiheessa todeta tämän, vai olisiko käynyt niin, että ennakkotieto ja -oletus pohjoismaalaisten hyvistä koulusuorituksista oli kiirinyt hänen korviinsa niin, että siitä tuli totta jo ennen todellista näytöstä? Vitsailimme jälkeen päin, että olisiko pitänyt sanoa, että “Ei kun me ollaan ne luuserit, jotka ne lähetti ulkomaille.”

– Olen tottunut tekemään yhden ison kurssikokeen aina kurssin lopussa. Täällä, luultavasti uuden opintosuunnitelman siivittämänä, kurssit sisältävät jos jonkin moista ryhmä- ja parityötä, kirjoitustehtävää ja tutkimuksen tekoa. Suurin osa näistä ei ole onneksi isoja, vaan ainoastaan muutaman tai viiden sivun pituisia väsäyksiä, mutta uskomattoman paljon aikaa niihinkin saa tuhlattua. Välillä tuntuu, että se yksi iso koe olisi vähemmän työtä kuin pitkän aikavälin pikkukirjoitushommat, mutta totta puhuakseni olen pyöritellyt teemoja niin ympäri-ämpäri, että varmasti tällä tavalla olen myös oppinut hurjan paljon enemmän–en vain itse kurssinasioita, vaan myös akateemisen tekstin kirjoittamista espanjaksi.

– Vielä kello 20:00 yliopisto kuhisee porukkaa. Monet tunnit ovat aamusin ja iltaisin (mikä kenellekin parhaiten sopii). Viimeiset tunnit taitaa päättyä puoli kymmenen tai kymmenen aikaan illalla.

– Lähes kaikki kantavat kainalossaan yliopistostaan samaansa mappia. Se on kuin asuste, joka kertoo jotain ihmisestä. Kun katselet metrossa ihmisiä, voit nähdä heti, mitä koulua kukakin käy. Se on kuin status-symboli, joka näyttää mihin kuulun, mihin olen päässyt sisään, missä opiskelen (tai mitä mahdollisesti opiskelen, vaikka tosin esimerkiksi oma yliopistoni kattaa vaikka mitä aloja, joten yksi kansio ei paljoa siitä kerro) ja kaiken kukkuraksi kuulemma kertoo, että tässä ollaan jo kohta kuulkaas aikuisia! Vihkot ja lehtiöt ovat kuulemma lukiolaisten kamaa.

0 Comments

  • D

    Hei, täällä toinen Barcelonan asukki, parisen vuotta sitten pakkasin laukut ja jätin kylmän Suomen. 🙂

    Täytyy kyllä sanoa, että itselläni on aivan erilaisia kokemuksia. Itse harvemmin tapaan ihmisiä, jotka oikeasti tietäisivät Suomesta jotakin, yleensä ihmiset ovat innokkaina kyselemässä kaikista suomalaisista tavoista yms.. Ainut mikä on, on että jostain syystä suomalaisten ja muiden pohjoismaalaisten juomakulttuuri on kyllä tullut tutuksi yleensä aika monelle. 🙂
    Musiikki on asia erikseen, Hanoi Rocksin tietää melkein jokainen. 🙂

    Terkuin Dzii
    http://lavidadedzii.blogspot.com.es/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.