Kieli,  Kirjat

Últimas tardes con Teresa – Viimeiset illat kyseisen kirjan parissa

Sain vihdoin päätökseen monen vuoden urakan. Arvatkaas mikä se oli? No kirjan lukeminen. Últimas tardes con Teresa (jotakuinkin suomennettuna “Viimeiset illat Teresan kanssa”) oli teoksen nimi ja toden totta pari päivää sitten sain loppuratkaisun selville. En kyseistä kirjaa kovin intensiivisesti ollut edes yrittänyt päästä eteen päin, sillä vielä noin vuosi sitten tämä espanjankielinen teksti tuntui niin kovin hankalalta ymmärtää. Mutta kummasti sitä on vuoden aikana kehittynyt (vaikka en kyllä oikein tiedä, miten, koska en ole espanjan kursseja käynyt saatika pahemmin ollut kielen ympäröimänä…), sillä nyt tekstiä luki vaivattomasti ja nähtävästi ymmärsikin, sillä ainakin juonen kulku tuntui järkeen käyvältä.

Teos on Juan Marsén käsialaa vuodelta 1966. Tarina vie lukijan kesäiseen Barcelonaan ja sen lähialueille ja kuvaa alempaan sosiaaliseen luokkaan kuuluvan Manolon elämää, johon kietoutuu kesän aikana ylempiluokkaisen hienostoperheen yliopisto-opiskelija Teresa. Kertomus on vahva kuvaus sosiaalisten luokkien välisistä eroista, jotka heijastuvat ajatusten, mielipiteiden ja lähes koko maailmankuvan lisäksi moniin arkipäiväisiin asioihin kuten vaatetukseen tai puhetapaan. Sarkastisella huumorilla leikittelevä Marsé on antanut kirjan henkilöille jopa lempinimiä, jotka muistuttavat heidän sosiaalisesta asemastaan erityisesti niissä tilanteissa, jossa se huutaa räikeällä tavalla olemassa oloaan: esimerkiksi Manoloa kirjoittaja kutsuu “El Pijoaparteksi”, käsittääkseni juuri hänen asemastaan johtuen, sillä “pijo” tarkoittaa “rikasta” tai “porvaria” (yleensä jokseenkin negatiivisessa sävyssä; vrt. eng. posh, snobby…) ja “aparte” voisi tässä  tapauksessa olla “erillään”, “lukuun ottamatta” korostamassa jotain sellaista mitä tämän kirjan päähenkilö ei siten ole.


Kirjaa oli mielenkiintoista lukea siinä mainittujen tuttujen paikkojen takia sekä erilaisten puhetapojen rytmittäessä tarinaa ja siinä tapahtuneitä ihmisten välisiä kohtaamisia. Koko tarinan ajan yritin myös arvailla seuraavia juonenkäänteitä ja erityisesti loppuratkaisua, joten mielenkiinto pysyi yllä loppuun asti.

Siihen, miksi lukeminen oli alkuun niin vaikeaa, löytynee monta syytä. Yksi niistä on Marsén tapa kirjoittaa. Hän on taitava tilanteiden ja tunnelmien kuvaaja, joka kiinnittää huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin: ne saavat lukijan eteen aukeamaan autenttisen barcelonalaisen barrion kulmabaarin tai Blanesin rannan tuoksun. Mutta tätä kuvailua voi kestää sivu tolkulla niin, että välillä menin jo sekaisin, ja mietin, mitä tässä nyt kuvattiin ja minne asti kuvauksella lähdettiin harhailemaan, mitkä kohdat ovat vain vertauskuvia ja tunnelman luomista, ja mitkä asioista tapahtuvat ihan “oikeasti”. Toinen seikka oli varmasti se, että nimien ja lempinimien sekamelskassa en aluksi tajunnut, kuka henkilöistä oli milloinkin kyseessä ja että samasta henkilöstä puhuttiin tai heitä puhuteltiin eri tavalla tilanteesta riippuen. Kolmanneksi toin todeta, että kirjan alkupää on täynnä lyijykynämerkintöjäni, jotka kielivät siitä, etten ole ymmärtänyt useita sanoja tai ilmaisuja, mutta loppua kohden löytyy yhä enemmän sivuja, joita ei ole merkinnöin tuhrittu – jotain kehitystä siis myös kielen ymmärtämisessä on tapahtunut, joten varmasti myös siksi aluksi projekti tuntui niin isolta haasteelta.

Yritin katsoa, josko kyseinen kirja olisi suomennettu, mutta vaikuttaa, ettei ole. (Huomauttakaa joku, jos olen väärässä!) Toisinaan on mielenkiintoista lukea eri kielillä sama teos ja vertailla, miten tietyt kohdat on ilmaistu. Mietin usein, joko suomeksi tai espanjaksi lukiessani, että “mitenhän tämä kohta on käännetty?”, koska jotkut asiat tuntuvat vaikeasti käännettäviltä tai että ne vaatisivat yhtä sanaa pidemmän selityksen toisella kielellä.

Últimas tardes con Teresasta on tehty myös elokuva, joka olisi nyt kirjan luettuani kiva nähdä. En vain tiedä, raaskinko “tuhota” sitä kaunista kuvaa, jonka Juan Marsé kuvitti mieleeni tätä kirjaa lukiessani – tällä hetkellä Teresa ja Manolo, Barcelonan kesä ja El Carmelin barrio näyttävät juuri sellaisilta kuin ne näyttävät vain ja ainoastaan minun mieleni tuotoksina.

0 Comments

  • Jenni

    Moikka Anonyymi 🙂 Miulla ei henkilökohtasesti ole mitään suurta juuta tai jaata sanottavana asiaan, sillä vaikka Barcelona, Katalonia ja katalaanit ovat itselleni jo aika tuttuja, en tunne tuntevani tilannetta, historiaa saatika mitä on olla katalaani tarpeeksi hyvin voidakseni sanoa suoraa mielipidettä asiasta. Moni tosiaan kannattaa Katalonian itsenäistymistä, mutta toisaalta Katalonia ja katalaanit ovat olemassa ilman itsenäistymistäkin. Mitä käytännössä itsenäistyminen tarkoittaisi, siitä on niin monenlaisia mielipiteitä ja arvailuja, että on vaikea sanoa, olisiko se hyvä vai huono asia, ja kenen kannalta. Henkilökohtaisesti minusta on hienoa, että maailmassa on monia eri kieliä, kansoja, kulttuureja, traditioita ja tapoja ajatella ja tehdä asioita ja minusta kaikkien tulisi hyväksyä se ja kaikkien pitäisi olla mahdollista pitää omaansa yllä ilman, että se vaatisi ensin itsenäistymistä.

  • Anonyymi

    Heips, anteeksi nyt asiaankuulumaton kommentti, mutta kannatatko Katalonian itsenäistymistä? Espanya ens roba etc? :')

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.