Kieli

Espanjan kielikiemuroita

Mielestäni eri kielet ovat mielettömän kiehtovia ja niiden vertailu toisiinsa on harvinaisen hauskaa puuhaa. Vaikka en täysin puhtaasti espanjaa vielä taidakaan, voin silti listata tekemiäni huomioita ja hauskoja ajatuksia, joita kyseistä kieltä käyttäessäni ja kuullessani on tullut vastaan. Tässä siis sekalainen sakki semmoisia!

Jotkut sanat ja ilmaukset on muotoiltu aivan samoin kuin suomessa.

Esimerkiksi:
peso = paino (subs.)
pesar = painaa (verb.)
pesado = painava (adj.)
–> pesadilla = painajainen

Sana painajainen on siis lähtöisin espanjaksikin samasta sanasta ja tarkoittaa kirjaimellisestikin jotakin “painavaa”. Ja hassua tässä on mielestäni myös se, ettei edes englannin “nightmare” toimi samalla tavalla.

Toinen esimerkki on nimitys “sunnuntaiajelija”; tiedättehän, maantiellä hitakaisesti liikkuvat autoilijat, joilla on toisinaan määränpää hieman hakusessa. Heitä kutsutaan espanjassa nimellä “domingero“, joka tulee suoraan sanasta sunnuntai, vaikkakin se “ajaja” jää espanjalaisessa ilmaisussa pois. Nämä sunnuntaiajelijat taitavat olla yleismaailmallinen riesa, sillä englanniksikin taidetaan puhua Sunday driver -tyypeistä (?).

Joillakin sanoilla on monta merkitystä ja käyttöyhteyttä.

Jos olet oppinut niistä vain yhden espanjan tunneillasi, voi arjessa kuulostaa hyvin omituiselta, kun joku nuori komistus kutsuukin sinua flirttaillen “tädiksi”! Tämähän johtuu tietty siitä, että espanjan sanat “tío” (setä) ja “tía” (täti) tarkoittavat arkikielessä jotain saman tyylistä kuin suomeksi “poju”, “jätkä” tai “kundi” sekä “muija” tai “mimmi”. Mutta kyseinen termi särähtää vieläkin korvaan, sillä jonkun huutaessa kadulla “hei kuule, tía…“, niin ei kyllä ensimmäisenä tule kohteliaisuudet mieleen, vaan lähinnä, että “en ole sun täti”.

Espanjalaisille hauskoja suomalaisia nimiä

Naurettiin myös Reetan kanssa yksi päivä itsemme kipeiksi, kun pohdimme, mitä suomalaisia nimiä emme koskaan voisi antaa lapsillemme, sillä niiden kanssa voisi tulla väärinymmärryksiä ja hauskoja tilanteita Espanjassa. Listalle päätyivät muun muassa nämä:

  • Pinja, koska suomalaisittain lausuttuna nimi on kuin espanjan “piña” eli ananas.
  • Marika, joka kuulostaa aivan espanjan “maricalta”, siis rennolta nimitykseltä, jota käytetään homoseksuaaleista. “Hola, soy Marika.” “Eh…me alegro!”‘
  • Ella, ihan vaan siksi, että tämän merkitys on espanjan naispuolinen “hän”, ja siitä saa muodostettua leikitellen hassunhauskoja lauseita, kuten “Ella es ella” (Hän on hän).
  • Mia tai Tuija, tarkoittaen “minun” (mía) tai “sinun” (tuya).
  • Arto, sillä sana “harto” (suom. “kyllästynyt johonkin”, “täynnä jotakin asiaa” yms.) lausutaan samalla tavalla ilman h-kirjainta.
  • Timo, jonka suomennetaan sanoin “petkutus” tai “huijaus”.
  • Ronja kuulostaa aivan espanjan rupi-sanalta (roña).
  • Alma on aika “sielukas” nimi espanjaksi, heh heh, sillä tarkoittaa espanjaksi sielua.
  • Näitä on varmaan muitakin… ja joskus kyllä Jenni-nimellekin hieman naureskellaan, vaikka se ei varsinaisesti mitään tarkoitakaan – nimelläni on nimittäin vähän bimbon maine Espanjassa.
Ja sitten on niitä sanoja, joita voi käyttää joka yhteydessä!

Aloitetaan verbistä tocar: voit soittaa eli tocar instrumenttia kuten kitaraa tai pianoa. Voit myös koskettaa jotakin samaisella verbillä tocar. Lisäksi nappulaa voidaan painaa tällä verbillä. Myös peliä pelatessa tai jonossa odotellessa voi tulla vuorosi, jolloin “te toca“. Myös esimerkiksi auringon ruskettama iho on espanjan arkikielessä “auringon koskettamaa”, “te ha tocado el sol“. Oveen koputetaan samaan tapaan, tocar a la puerta.

Toinen hurjan yleinen verbi on picar. Aurinko on niin polttava, että pistää, el sol pica. Kun napostellaan jotain välipalan tapaista, aktiviteettia kutsutaan sanalla picar. Myös metro- tai junalippua käytettäessä lukijalaitteessa kone pica matkalipun. Hyttysten ja muiden hyönteisten puremat kutiavat eli pican. Ja taas esimerkiksi oveen voidaan kolkutella picar-verbillä.

0 Comments

  • Jenni

    Haha hei tää on hauska kans! Ja toi "pavohan" on kans vähän slangisana, eikö? Et jotain "hei jäbä" tai sit vähän semmonen tyhmä henkilö? Ainakin nuorten puheessa oon kuullu tällasta käyttöä. Näitä on varmaa miljoona, joita en vielä tiedä! 🙂

  • Anonyymi

    Moikka! Ekaa kertaa luen blogiasi, ja heti haluaisin näin puoliksi espanjalaisena mainita suomalaisen nimen, jolle olen usein naureskellut tätä nimiasiaa miettiessäni. Kyseessä on Paavo, espanjalaisittain äännettynä 'Pavo' eli kalkkuna…. 😀

  • Jenni

    Haha en varmaankaan ole ainoa, joka on näille naureskellut. 😀 Nataa en ollut vielä tajunnukaan! Pitää olla varmaan missä päin maailmaa tahansa varovainen nimenannon kanssa – mutta kukapa sitä tarkistaa, tarkottaako joku sana tai nimi millä tahansa muulla kielellä mitään… Eiköhän tuo loppujen lopuksi oo ihan sama, mikäs siinä, jos meille kaikki nämä on ihan normaaleja ja kauniita nimiä, no pasa nada!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.