Katalonian itsenäisyys

Kuninkaan joulupuheen boikotti

Uuden uutukaiset käänteet Katalonian itsenäisyysliikehdinnässä: Katalonian virallisen television TV3:n työntekijät päättivät lakkoilla puolituntisen verran jouluaattona, juuri Espanjan kuninkaan joulupuheen ajan. Myös Baskimaan virallinen televisio osallistui tempaukseen, eikä siten myöskään lähettänyt joulupuhetta kanavallaan. Kuningas vuorostaan korosti puheessaan Espanjan yhtenäisyyttä ja yhdessä luotua demokratiaa, mikä on tulkittu vastapiikittelyksi itsenäisyysmielisiä kohtaan.

Katalonian itsenäisysliikehdintä tuntuu saavan entistä erikoisempia ilmaisumuotoja ja kinastelun keinot ovat joka kerta entistä mielenkiintoisempia (esimerkiksi jalkapallossahan tällaista lapselliset mittasuhteet saavaa kamppailua on käyty jo pitkään Espanjan ja Katalonian välillä). Samalla kuitenkin huomaa helposti sen, että kyseessä on todellakin suuri ja merkittävä asia, joka halutaan tuoda esille mitä ihmeellisimmillä tempauksilla. Tämän yhteisen asian puolesta on alettu liikehtiä entistä kiivaammin ja itsenäistymisaikeet ylittävät jopa Suomessa uutiskynnyksen entistä helpommin.

YLE:n uutisartikkeli täällä.
MTV:n uutisjuttu täällä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.