Katalonian itsenäisyys

“Mitä mieltä olet Katalonian itsenäistymisaikeista?”

Tätä minulta kysytään usein ja viime aikoina yhä enenevässä määrin. Keskustelu Katalonian itsenäistymisen ympärillä käy kuumana, etenkin mitä lähemmäksi ensi syksylle suunniteltu kansanäänestys lähenee (äänestys olisi tarkoitus pitää 9. marraskuuta). Espanjan hallitus on ehtinyt tyrmätä Katalonian aikeet kansanäänestyksestä: sen mukaan äänestys rikkoo perustuslakeja, sillä vain keskushallinto (eli Espanjan hallitus itse) voi päättää kansanäänestyksen pitämisestä. Tämä ei ole kuitenkaan lannistanut katalonialaisten aikeita, vaan itsenäisyyspyrkimyksiä on jatkettu jopa entistä kovaäänisemmin. Jos aihe kiinnostaa enemmän, Yle Areenassa on vielä joitakin päiviä nähtävänä dokumentti “Independenciaaa!“, joka kuvaa Katalonian itsenäistymisaikeita, niiden taustoja ja nykyistä tilannetta. Dokumentti on lyhyt eikä se pureudu kovin syvällisesti historiaan tai katalaanikulttuuriin, mutta se antaa kuitenkin hyvän yleiskatsauksen aiheeseen. Dokumentti katseltavissa täällä.

Sivusta seuranneena Katalonian itsenäistymishalut ovat kasvaneet sitä mukaan, kun ihmiset ovat huomanneet, kuinka kansassa ja niiden sosiaalisessa liikehdinnässä onkin voimaa. Yhteistunnetta kasvattavat tietenkin kaikki “ikiomat” kulttuurijutut, kuten tanssit, laulut, taide, musiikki, kirjallisuus, ruoka, tavat, juhlat… kaikki sellaiset jutut, jotka ovat tunnettuja kansallisaatteen nostattajia ylipäätänsä missä tahansa päin maailmaa. Yksi tärkeä seikka on tietenkin myös katalaanin kieli ja sen sorrettu historia. Lisäksi dokumentissa suureen rooliin nostettu talous on toinen Katalonian itsenäisyyden puoltajien käyttämä argumentti. Dokumentissa taloudellinen aspekti saa kuitenkin mielestäni aika suuren osan verrattuna muihin syihin. Se voi kenties olla monessa suhteessa painavin, mutta kokemukseni mukaan ihmisten puheissa ja mielissa ei suinkaan se ensimmäinen tai tärkein.

Sosiologina tilannetta on ollut mielenkiintoista seurata lähietäisyydeltä, vaikka toisaalta olen myös usein ollut itse osana sitä. Suhteellisen pitkään Kataloniassa olleena ja jo jonkin verran katalaanikulttuuria tuntevana minulta kysytään usein mielipidettä Katalonian itsenäistymisaikeisiin. Uskon kuitekin olevani jo aika puolueellinen sanomaan juuta tai jaata asiaan, sillä onhan Barcelonasta ja Kataloniasta muodostunut minulle itselleni henkilökohtainen ja rakas paikka kaikkine traditioineen ja kieline päivineen. Tietenkin heti itsenäisyys-dokumentin katsottuani tai muita itsenäisyyttä puoltavia juttuja netistä selaillessani saan ihoni kananlihalle siitä kaikesta ihmisten uskosta, voimasta, tahdosta, yhteistyöstä ja yhteenkuuluvuudesta, joka niistä välittyy, ja sanon tietenkin kyllä tällaisille aikeille. Myönnän, että saattaisin olla eri mieltä, jos olisinkin tehnyt ensimmäisen sohvasurffausmatkani Barcelonan sijasta vaikkapa Sevillaan, ihastunut andalucialaiseen elämänmenoon ja jäänyt sille tielle. Totuus on kuitenkin se, että niin monta aikaa Kataloniassa eläneenä, niin monta asiaa Kataloniassa kokeneena en voi olla puolueeton. Kaikki se ei voi olla vaikuttamatta mielipiteeseeni. Se tunne siitä, että osa minustakin on Kataloniaa, saa myös minut kannattamaan Katalonian itsenäisyyttä. Enhän haluaisi, että kukaan tulisi minulta kieltämään suomalaisuuttani tai mitään muutakaan puolta, joka rakentaa minua joka hetki siksi henkilöksi, joka olen. Samalla kuitenkin toivon, että suomalaisena, katalaanina tai minä tahansa muuna oleminen, ei sulkisi pois muita olemisen tapoja tai vetäisi liian syviä uria ihmisten välille. Aina voi vetää rajoja ja piirtää eroja lisää ja aivan uusilla tavoilla, mutta missä menee raja rajojen vetämisessä? Tärkeämpää olisi kuitenkin, että kenä tahansa oleminen (espanjalaisena, katalaanina, suomalaisena…) olisi samalla muiden olemisen kunnioittamista.

Menipä filosofiseksi! Näissä asioissa ei kai muuksi voikaan mennä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.