Ruoka

Vermut-naposteluhetki

On sunnuntai ja maha kurnii, koska lounasaika on useiden espanjalaisten tapaan sunnuntaisin tavallista myöhempään vasta kello kolmen tai neljän kieppeillä. Mikä avuksi? No ei huolta, espanjalaiset ovat keksineet oivan keinon murisevan mahan ja äärimmilleen menevän nälän välttämiseksi: vermutin.

Vermut (englanniksi Vermouth) on ennen lounasta syötävä napostelupala, joka sisältää pientä suolaista kuten erilaisia simpukoita (kuten berberechos-simpukoita) etikka-mausteliemessä, oliiveja, suolakeksejä tai sipsejä, pähkinöitä tai manteleita, anjovista ja kenties juustoa. Se haukataan aperitiivina ennen varsinaista ateriaa, joka syödään yleensä ehkä noin tunnin kuluttua vermutista. Toisinaan vermut voi korvata myös alkupalat tai ensimmäisen ruokalajin (Espanjassa on tyypillistä, että joka aterialla on kaksi ruokalajia, ensin alkuruoka ja sitten pääruoka).

Tällainen vermutiksi nimetty napostelu muistuttaa paljon muitakin Espanjalle tyypillisiä ruokailuaktiviteetteja, kuten tapaksille menoa tai pinxojen syöntiä (coctailtikkuun laitettut suupalat). Nimensä huikopala on saanut tietenkin väkevästä, yrtein maustetusta vermut-viinistä, joka tunnetaan Suomessa nimellä vermutti. Pikkusuolaisen napostelu kun yhdistyy juuri vermutin huikkailuun. Espanjassa ja Kataloniassa on useita tunnettuja vermuttien valmistajia, joista on tullut kuuluisia ympäri maailmaa.

Vermut-tradition alkuperän on nähty olevan keski- ja työväenluokkainen: tapana oli käydä huikkaamassa tai haukkaamssa tämä apertiivi sunnuntaimessun jälkeen lähibaarissa. Tästä syystä vermut onkin vakiinnuttanut paikkansa sunnuntaipyhille.

One Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.