Katalonian itsenäisyys

9N: Epävirallinen, mutta toiveikas kansanäänestys

Tänään se vihdoin on: 9. marraskuuta ja Katalonian itsenäisyysäänestys. No, todellisuudessa asia ei ole näin yksinkertainen. Espanjan keskushallituksen hankaloittamana äänestys ei ole saanut Espanjan hallituksen hyväksyntää, ja sen mielestä äänestys ei täytä lain pykäliä, eikä siten ole virallinen kansanäänestys: viralliseen kansanäänestykseen tarvittaisiin tämän keskushallituksen lupa, ja koska sitä ei ole saatu, käytännössä äänestys sotii lakia vastaan.

Kataloniassa ehdittiin jo harkita äänestyksen perumista, kun Espanjan keskushallitus tyrmäsi koko ajatuksen. Espanjan nyreä asenne kansanäänestystä kohtaan on aiheuttanut entistä enemmän liikehdintää sen järjestämisen puolesta. Katalonialaiset ovat yrittäneet pitää kovaa ääntä halustaan äänestää (“Vull votar“) muun muassa tiedotusvälineiden sekä sosiaalisen median kautta. Espanjan hyökkäys kansanäänestystä vastaan on nähty äärimmäisenä demokratiaa ja perusoikeuksia sekä sananvapautta polkevana toimena, mikä ymmärrettävästi saa katalaanit entistä enemmän varpailleen tämän asian kanssa.

Äänestys päätettiin kuitenkin järjestää epävirallisena symbolisena kansanäänestyksenä vapaaehtoisvoimin, jolloin viralliset tahot ja Katalonian hallitus eivät ole äänestyksen järjestämisen keskiössä. Kataloniassa turvallisuustoimia on kiristetty sekä Espanjan että Katalonian puolelta. Kataloniassa toimii sekä Espanjan että Katalonian poliisivoimat, mutta koska äänestys järjestetään vapaaehtoisvoimin, on Espanjan poliisi päättänyt olla puuttumatta tähän “laittomuuteen”. Samalla vapaaehtoisten järjestämän kansanäänestyksin voi nähdä ikään kuin yrityksenä osoittaa, että äänestys on todellakin kansalaisten tahto. Vaikka varsinainen Katalonian itsenäisyysäänestyksen aluillepanija onkin Katalonian hallituks ja sen johtaja Arturo Mas, asiasta on muuntunut koko Kataloniaa suuntaan tai toiseen liikuttava aihe.

Äänestys on lähtenyt käyntiin ihmisvirtoina äänestypaikoille, jonne on muodostunut jonoja aamusta asti. Äänestysoikeutettuja on yli viisi miljoonaa, joiden joukossa ovat 16-vuotta täyttäneet katalaanit sekä myös Kataloniassa vakituisesti asuvat ulkomaalaiset. Myös ulkomailla asuvat katalaanit ovat voineet rekisteröityä äänestämään, tosin muualla Espanjassa asuvat eivät. Jännittävien lopputulosten on määrä tulla julki huomiseen mennessä. Vaikka tulos ei sinänsä muuta virallisesti vielä mitään, on sen nähty olevan vahvana merkkinä katalaanien toiveista, sekä mahdollinen itsenäisyyttä puoltava tulos poliittinen keino edistää irtautumista Espanjasta. Toisaalta tulos ei ole mitenkään selkiö, sillä ovensuukyselyt ovat olleet kovin tasaisia, ja kuten esimerkiksi Skotlannin tapaus osoitti, kovaäänisimmät eivät välttämättä ole aina enemmistö.

Tiedotusvälineet ovat taas suuressa roolissa seuraamassa Katalonian kansanäänestystä. Sosiaalinen media on täyttynyt hashtagein varustelluista twiiteistä ja kuvista äänestyspaikoilta. “Kävin jo äänestämässä” -kuvat täyttävät Facebookia. Paikallinen radio- ja televisiokanava seuraa äänestäneiden määriä uutisjutuissaan (kello 13:00 mennessä yli miljoona äänioikeutettua oli käynyt äänestämässä). Uutisissa myös vedotaan äänestäjiin julkisuuden henkilöiden avulla: tunnetut henkilöt ovat osoittaneet tukensa äänestykselle, kuuluisia katalaaneja kuvataan äänestyspaikoilla tai he ovat kertoneet tiedotusvälineille äänestävänsä (esimerkiksi entisenä Barcan valmentajana tunnettu Guardiola kertoi lentävänsä eilisen jalkapallomatsin jälkeen Kataloniaan äänestämään).

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten tämä jännitysnäytelmä jatkuu – kunhan ei mene liian jännittäväksi tai jännitteiseksi! Se on ainakin selvää, että oli tulos mikä hyvänsä, kaikki tämä liikehdintä on saanut ihmiset pohtimaan suhtautumistaan tiettyyn kansaan kuulumiseen ja itsenäisyyteen – vaikka ei itse olisikaan katalaani tai asuisi Kataloniassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.